Argentiinalainen tango

Oletko etsimässä itsellesi mielekästä uutta harrastusta, joka toisi elämääsi uutta elinvoimaa, vähentäisi stressiä, parantaisi tasapainoa ja olisi aivojakin huoltava? No kuule, ryhdy tanssimaan!  

Motoristen taitojen kehittyminen 

Tanssin hyödyt ovat kiistattomat. Rektorova ym. (2020) tutkivat tanssin vaikutuksia aivoihin ja aivomuutoksiin yli 60-vuotiailla. Tutkittavien määrä oli 62, joista 31 osallistui kuuden kuukauden tanssiharjoitteluryhmään ja 31 tutkittavaa osallistui kontrolliryhmään (ei tanssia harrastavien ryhmä). Kuuden kuukauden intervention jälkeen aivoihin ja kognitiiviseen toimintaan kohdistuvissa mittauksissa havaittiin merkittäviä muutoksia. Muutokset kohdistuivat erityisesti toiminnan havainnointiin, visuomotoriseen kyvykkyyden parantumiseen ja toiminnan jäljittelykykyyn (tärkeää motoriselle oppimiselle ja liikkeiden toteuttamiselle). Muutoksia tapahtuu myös aivojen valkeassa aineessa. Yhteenvetona voisi todeta, että tanssiessa kehon ja aivojen yhteispeli huoltaa aivoja ja ehkäisee mm. Alzheimerin taudin syntyä. Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava muistisairaus, jonka perimmäistä syytä ei tiedetä. Sairauden aiheuttamat oireet johtuvat kuitenkin aivoissa tapahtuvista muutoksista, jonka seurauksena muistijärjestelmän toimintaan liittyviä hermosoluja ja aivoalueita tuhoutuu. Tanssin on huomattu hidastavan aivoissa tärkeän valkean aineen vähenemistä, itse asiassa jopa lisäävän sitä. 

Tanssi parantaa toimintakykyäsi 

Mistä tanssi sitten kannattaa aloittaa näin COVIDin aikana? Koska tanssilajilla ei niinkään ole merkitystä, niin aloita siitä tanssilajista, minkä itse koet mielenkiintoisimmaksi. Nouse tuolistasi tai sohvaltasi ylös, pistä grammari soimaan ja ala tanssimaan. Jos sinulla on kumppani, niin houkuttele hänetkin mukaan. Seuraavana vaiheena voit katsoa tanssiopetusta netistä ja harjoitella mukana. Netti on pullollaan ilmaisopetusta. Voit osallistua nettikurssille, liittyä tanssiseuraan ja mennä myös ihan live-kursseille. Vastuulliset kurssin järjestäjät eivät ota liikaa osallistujia, joten tartuntariski ei ole ihan huima, kun vielä käyttää käsidesiä, maskia ym. COVIDiin annettuja suojautumisohjeita. Ei sairaana tunnille. 

Argentiinalainen tango 

Otsikoin tämän tekstini ”Argentiinalainen tango”, koska itse löysin tämän tanssilajin vajaa vuosi sitten. Aika lailla jäin koukkuun heti. Se kannattaa myös huomioida, kun tähän tanssiin tutustuu. Minulle sen mielekkyys ilmenee mm. siinä, että siinä riittää opeteltavaa koko elämäksi. Se on superkiva yhteisharrastus puolisoni kanssa. Molemmat kokevat sen mielekkääksi yhteiseksi harrastukseksi. Argentiinalaisen tangon alkuvaiheita ei tunneta kovin hyvin, mutta ilmeisesti se lähti kehittymään Buenos Airesissa 1800-luvun loppupuolella. Tangon historiasta voit lukea lisää sivustolta: www.tejastango.com.  

Niin, että ei muuta kuin tanssimaan ja parantamaan kehomielen toimintakykyä! 

Petri 

Viitattu tutkimus: Rektorova ym. (2020). Brain structure changes in nondemented seniors after six-month dance-exercise intervention. DOI: 10.1111/ane.13181