
Liiketoiminnan kehittäminen – palkkatyöstä yrittäjäksi
Tämä kirjoitukseni sisältää hajatelmia matkasta palkkatyöstä yrittäjäksi. En lähtenyt matkalleni ihan ummikkona, vaan olen yrittäjäperheen kasvatti ja ollut näin mukana yritystoiminnassa nuoresta pitäen. En kuitenkaan yrittäjänä itse, ellei siihen lasketa parin vuoden jaksoa toiminimiyrittäjänä konsultoinnin parissa. Kouluaikani jälkeen corporate-maailma vei mennessään ja sain tehdä noin 30 vuoden ajan mielenkiintoisia tehtäviä mielenkiintoisissa yrityksissä. Kuitenkin reilut viisi vuotta sitten alkoi mielessäni kyteä ajatus omasta yrityksestä. En tarkoita nyt vaan toiminimiyrittäjyyttä (jota arvostan kovasti), vaan osakeyhtiömuotoista yrittäjyyttä. Olin kulkenut jo pitkän matkaa elämänlatua, ja havaitsin myös kulkevani samaa latua liian monta kertaa. Niinpä halusin muutosta. Muutosta alkaa tapahtua, kun ottaa muutoksen tiellä ensimmäiset askeleet. Ajatuksia seuraa tunteet ja tunteita seuraa teot. Teot muodostavat arvopohjasi. Minun muutosmatkani alkoi päätöksestä hakea opiskelemaan terveystieteitä Jyväskylän yliopistoon. Se oli loistava päätös. Siitä alkoi oma muutosmatkani, ja siitä lähtien olen saanut nähdä monia huikeita paikkoja ja kokea monia huikeita hetkiä. Löysin uuden suunnan ja samalla tekemisen motivaation. Samanaikaisesti yrittäjyys vahvisti otettaan mielessäni. Kun sitten kohtasin saman henkisen ihmisen keväällä 2019, niin olin täysin valmis uudelle matkalle – palkkatyöstä yrittäjäksi.
Muutosmatka
Millaisia kokemuksia matkani on tuottanut? Toki monen kokeneena, tiesin, että yrittäjyydessäkin kohtaan vaikeuksia ja arki odottaa. Haasteet ja vastoinkäymisethän kuuluvat elämään, joten kyse on suhtautumistavasta ja asenteesta. Vaaka kallistuu kuitenkin voimakkaasti sinne positiivisten asioiden puolelle. Olen saanut tehdä monipuolisesti eri tehtäviä, joita ei voi myöskään välttää yrittäjyyden alkutaipaleella. Erona yksin yrittäjyyteen on ollut se, että on voinut alusta pitäen jakaa tehtäviä ja ajatuksia vaikeistakin asioista. Se on kyllä sanottava ääneen, että ei tietotekniikka ole kyllä kaikessa helpottanut asioita, vaan teknisiä ongelmia riittää ratkottavaksi aika usein. Kyllä pohdin uutta kirjoitinta asentaessa, että miten tästä on saatukin näin vaikeaa. Plug-and-play -ajatus on unohdettu ihan tyystin! Asiakaspalvelua pienyrittäjälle ei ole kuin kauniissa puheissa :). Onneksi tasapainon vuoksi, jotkut tietotekniset asiat ovat otettavissa helpostikin käyttöön. Mutta vielä meillä on pitkä matka siihen, että tarjonta sekä kysyntä kohtaavat tällä alueella.
Muutoksen johtaminen
Yrittäjyyden mielenkiintoisin asia mielestäni on vapaus tehdä juuri niitä asioita, jotka itse näet tarpeelliseksi asettamasi tavoitteiden saavuttamiseksi. Se on toisaalta myös se vaikea asia. Sinun pitää olla kyvykäs hallitsemaan omaa elämääsi ja motivoitunut toteuttamaan asettamasi tavoitteet. Kun saat tehdä monipuolisesti erilaisia asioita, niin se samalla paljastaa myös omat heikkoutesi. Voit kuitenkin pohtia tarkemmin, mitkä asiat ja työtehtävät ovat tärkeää ulkoistaa alusta alkaen. Näin sinulla on aikaa tehdä niitä ydintehtäviä, joissa olet hyvä ja jonka vuoksi olet yrityksesi alun perin perustanut. Samalla puntarissa on rohkeus. Miten rohkeasti uskallat muuttaa käyttäytymistäsi? Miten rohkea olet päätöksentekijänä? Miten rohkea olet katsomaan peiliin ja näkemään sieltä omat heikkoutesi? Kun uskaltaa olla rohkea, niin se vapauttaa myös aikaisemman elämäsi rasitteistasi. Olet vapaampi kulkemaan omaa polkuasi ilman, että pohdit muiden ihmisten reaktiota tekemisiisi.
Kun lähdin matkalle palkkatyöstä yrittäjäksi, en ehkä ajatellut ensimmäisenä sitä, että itse asiassa lähden elämäni suurimmalle muutosmatkalle. Nyt, tovin matkaa kuljettuani huomaan, että tämä on juuri se polku, jota haluan kulkea. Elämän janoni ja motivaationi ovat huipussaan.
Jos sinä haluat keskustella lisää muutosmatkasta kanssani, niin ota yhteyttä.
Petri